perjantai 7. lokakuuta 2016

Haluatko sinäkin opetella juoksemaan

Muistoni juoksuun liittyen on kammattovia. Muistan ikuisesti yläasteen liikuntatuntien nöyryyttävän 2 km juoksukokeen, johon harjoittelin kaverini kanssa täysillä ja jonka juokseminen oli silti todella haastavaa. Se oli myös tosi noloa, koska luokan pojat arvosteli vieressä. Myöhemmin olenm monesti koittanut aloittaa juoksemisen, mutta aina se on ollut keuhkoja repivää kidutusta.


Voin sanoa, etten kuvitellut vielä 30-vuotiaana ikinä innostuvani juoksemisesta. Sehän oli suorastaan vastenmielistä. Esikoisen synnyttyä jotenkin kävi kuitenkin selvästi, että äidin omaa aikaa ei noin vain olekaan, joten piti keksiä sellainen liikuntaharrastus, joka olisi tehokas ja jota voisi tehdä ihan mihin kellonaikaan tahansa. Omalla kohdallani siis yleensä ilta yhdeksän jälkeen. Juoksu tuntui kaikkein järkevimmältä, joten päätin tosissani opetella juoksemaan.

Itselleni paras apu oli kännykän applikaatio, joka laati minulle harjoitussuunnitelman juoksuun. Aluksi ohjelma kysyi, mikä on tavoitteeni ja sen jälkeen paljonko olin aiemmin juoksut. Minä halusin tavoitella 10 km juoksumatkaa ja juoksukokemusta minulla ei ollut lainkaan. Treenit oli sitten sellaisia, että monesti olisin kävellytkin nopeammin kuin ohjelma antoi mulle luvan hölkätä. Jos vahingossa juoksin kovempaa, niin heti puhelin älähti että slower! 

Pikkuhiljaa treenit kovenivat, vauhti lisääntyi ja kuntoni kasvoi. Kympin kuntoon pääsin nopeammin kuin osasin kuvitellakaan, eikä sen juokseminen tunnissa tuntunutkaan enää mahdottomalta. Laitoin jo itselleni puolimaraton-tavoitteen, kun toinen lapsemme ilmoitti tulostaan.

Nyt pikku-Onnimme on jo reilun vuoden ikäinen ja pitkästä juoksutauosta huolimatta se vanha juoksukunto löytyi suht helposti. Nyt minulla on se puolimaraton tähtäimessä. Tavoitteena on juosta se alle kahdessa tunnissa. 

Toissapäivänä ohjelmassa oli 1 h 20 minsan lenkki. Ja se meni helposti ihan reipasta tahtia. Se tunne, kun tiedät saavuttaneesi jotain, mitä pidit mahdottomana, on mahtava. Juokseminen on oikeestaan aika ihanaa sittenkin.

Eli juoksuharrastuksesta haaveileville mulla on pari vinkkiä ylitse muiden. 
1. Lataa joku applikaatio, joka tekee sulle juoksuohjelman ja seuraa vauhtiasi juostessasi
2. Lataa myös spotify tai kuuntele muuten mielimusiikkiasi lenkin ajan. Juokseminen on mukavampaa, kun et kuule omaa läähätystäsi.
3. Aseta itsellesi tavoite. Suosittelen lämpimästi ainakin Helsingissä loppukesäisin juostavaa Midnight Runia.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Seuraava puoli kiloa alaspäin

Edellisviikkoni oli jokseenkin kamalan kiireinen. Sain kyllä paljon kaikkea aikaiseksi, mutta laihdutusrintamalla kalorien laskentaan ei enää jäänyt paukkuja. Olin jo vaipumassa ihan epätoivoon kun ajattelin taas turvonneeni. Mutta tänään uskaltauduin kaikesta huolimatta vaa'alle. Ja se tavoittelemani puoli kiloa viikossa olikin lähtenyt. Jee!!!


Viime viikolla olen juossut ihan virallisilla asioilla, niin kuin pankissa ja asuntokaupoilla. Voin sanoa että stressasin kamalasti ja se mun kohdalla johtaa yleensä lohtusyömiseen. Olen tehnyt sijoituksia, jotka on vaatineet tuntitolkulla parehtymistä. Olen koittanut marittaa työhuonettani. Olen tavannut ystäviä ja käynyt kaupungilla lounaalla (valitsin salaattia). Ja tietysti olen passannut lapsia niinkuin tavallista ja äidin aika on ollut todella kortilla. Voin sanoa, etten murehtinut yhtään päivittäisistä kaloreista tai annoskoista, mutta en nyt pahemmin sortunutkaan mihinkään lihottavaan.

Mulle taitaa sopia tämä kiireisenä pysyminen. Vaikkei viikko syömisten suhteen mennyt ihan niinkuin suunnittelin, niin kuitenkin olen kaikella hosumisella onnistunut kuluttamaan sen verran paljon, että viikko pudotus oli nyt 600g.

Joku viisas ihminen on joskus kirjoittanut, että ihminen on onnellinen kun hän työskentelee kohti tavoitteitaan. Voin sanoa, että mun kohdalla ainakin tämä pitää ihan täysin paikkansa. Mun unelmien kärjessä on just onnellinen perhe-elämä, kaunis koti, vaurastuminen ja tällä hetkellä laihtuminen. Unelmia pitää olla erilaisia, jotta aina tilanteen mukaan pystyt satsaamaan johonkin niistä. Viime viikolla mun jokainen unelma taisi nytkähtää lähemmäs toteutumista. Olen todella tyytyväinen ja jatkan hyvällä mielin samalla polulla.

Miten te muut kiireiset kotiäidit huolehditte itsestänne arjen pyörittämisen ja kaikkien muiden tavoitteiden keskellä?