Voiko väsymykseen kuolla

Olen kotiutunut reissusta ja arki rullaa taas. Rovaniemellä oli ihanaa! Ei niinkään siellä kaupungilla, jossa hädin tuskin käytiin kääntymässä, mutta oli mahtavaa nähdä hyvää ystävää pitkästä aikaa. Hugo viihtyi kaverini pojan kanssa superhyvin, joten meillä äideillä oli aikaa ottaa iisisti ja ihan vaan chillailla. Just sitä mä tarvitsin. 

Tuon etäisyyden vuoksi me nähdään harvoin, joten asiaan kuuluu, että juteltiin läpi yöt niitä näitä. Silti olin ihan pirteä koko viikonlopun ja vielä sunnuntainakin selvisin ihan hyvin kaikkine kantamukseni vielä parin tunnin ajomatkasta kotiin. Sen jälkeen se iski. Ihan hillitön väsymys. Vielä eilenkään esikoisen ollessa hoidossa en tehnyt muuta kuin nukuin vauva kainalossa. Paitsi että googlasin välillä voiko väsymykseen kuolla.

Väsymys aiheuttaa mm. sen, ettei mihinkään pysty keskittyä, suunnitelmallisuus kärsii ja ylipäätään ei saa mitään aikaiseksi. Samoin muisti tökkii. Myönnettäköön, että olen ollut ihan lahopää viime aikoina. Välillä on vaikea keskittyä kuuntelemaan, mitä toinen sanoo kun oma pää lyö ihan tyhjää. Muutaman kerran mua on tosissaan pelottanut hypätä auton rattiin ja jos ei ole ollut pakko, niin en ole mihinkään silloin ajanutkaan. 

Ihan tavallistahan tämä lapsiperheissä on, mutta ottaa kyllä koville. Meidän vauva on nyt herännyt 3 kertaa yössä syömään mutta ainakin yhtä monta kertaa hän herää ihan vain koska kaipaa tuttia, syliä tai kosketusta. 

Ei muuten dieetistäkään tule näin väsyneenä mitään. Keho tarttee unta, että se polttaisi normaalisti energiaa ja muutenkin voidakseen hyvin. Senkin osalta mä olen tyytyväinen, että nyt vaan tasapainoilen. Muuten edelleen elopainoni on ihan samassa kuin viimeisen kuukauden. Läskit kyllä ahdistaa, mutta ainakin vauvalle riittää hyvin maitoa.

Onhan tää vauva-aika silti ihanaa. Kauheeta kuinka nopeesti 4 kuukautta on mennyt ja Onnista on tullut iso. Enköhän mä saa nukkua sit viimeistään kun noita kiinteitä alkaa menemään enempi iltapalallakin. Siihen asti meillä sisseillään. 

Irtiotto

En varmaan ole ainoa äiti, jonka päivät tuntuvat toistavan toisiaan. Mä olen todella paljon kotona vauvan kanssa. Lähes aina ulos lähtiessäni suuntana on lähikauppa tai leikkipuisto. Lasten päivärytmi sanelee munkin päivien kulun. Joskus harvakseltaan pääsen näkemään kavereita vaikkapa keskustaan, mutta silloinkin on kiire päiväunille, joku sairastuu tms. Mun sosiaalinen elämäni on kovin rajoittunut, mutta en silti tätä elämänvaihetta vaihtaisi pois. Meille on tässä Onnin 4 kuukauden aikana kehittynyt hyvä päiväsysteemi, missä äidillekin yleensä jää pieni hetki omaa aikaa.

Life is good! Belfastissa kesällä 2014

Viikonloppuna mulla on kuitenkin odotettavissa jotain erilaista ihanaa. Minä lähden lapsien kanssa ystäväni luokse Rovaniemelle pitkäksi viikonlopuksi. Huomenna siis aamusta auton keula kohta Helsinki-Vantaata ja sieltä lennetään Rovaniemelle. Oon odottanut tätä reissua tosi kovasti. Vaikka lasten ehdolla mennään sinnekin, niin kyllä reissu tuntuu todella todella ihanalta vaihtelulta mun tavalliseen arkeen. Jei, oon ihan täpinöissä.

Eväät lentokentällä, Hugo 1 v

Hugo 2 v lentokentän leikkipaikalla

Olen taas fanaattisena listojen kirjoittajana suunnitellut mitä ottaisin mukaan. En halua kantaa sinne mitään ylimääräistä. Silti mun matkakantamuksistta muodostuu tällainen koettelemus

2 isoa matkalaukkua. Toinen ihan normaalitavaroita varten ja toiseen sitten ulkovaatteet.
2 käsimatkatavaralaukkua. Toiseen äitin ja vauvan kamat ja toiseen Hugon eväät ja jotain puuhaa.
1 matkarattaat (superpieneen kasaan menevät QuinnyZappit)
1 turvakaukalo
1 sylivauva
1 hyvin vilkas ja tottelematon napero
1 äiti

Hugon oma laukku

Budapestissa 7 kuulla raskaana. Käsilaukusta oli vaan vaivaa.

Siis vain yksi äiti noita kaikkia varten tuntuu ihan mahdottomalta. En ole pois kotoota kuin sunnuntai-iltaan asti ja tavaraa on kokonainen peräkontillinen. Autolla matka ois liian pitkä Onnille mutta sinne sentään sais kaikki kamat ja lapset vaivattomasti kyytiin. Miten hitossa mä saan noi kaikki lentokoneeseen hukkaamatta tavaroitani tai vielä pahempaa lapsiani kentälle?

Olen suunnitellut helpottavani matkantekoa laittamalla Onnin kantoliinaan ja Hugon remmeillä rattaisiin siihen asti, että pääsen pahimmasta tavaravuoresta. Käsimatkatavarat on paras olla repuissa. Sitten vaan toivon parasta.

Tykötarpeet repussa ja kädet vapaana :)

Huom! Postauksen kuvat edellisiltä reissuilta, joissa mulla on vielä yksi lapsi vähempi ja ensimmäinen paljon pienempi (=helpommin hallittavissa) ja ennen kaikkea toinen aikuinen mukana. 

Motivaatiovinkit jakoon

Ootteko muut huomanneet, että jos vaikka edellispäivänä syö liikaa hiilaria ja liian vähän proteiiniä, niin sitten ei tuu kylläistä oloa ei sitten millään. Mä ainakin sain kokea sen tänään, kuin eilen illalla söin rahkan sijasta jugurttia. Aamupalana söin tänään smoothien, 2 juustovoileipää ja vielä muutaman itsetehdyn myslipatukan ja silti vaan teki mieli jotain.

Just sellainen olotila, että kohta repsahdan. Mutta mä selvisin. Nyt kun alan pikkuhiljaa tajuamaan mistä ne mieliteot milloinkin johtuu, niin osaan vähän paremmin paikata tilanteen sortumatta herkutteluun. Sitä vaan pitää syödä kunnon annos jotain fiksua ruokaympyrän mukaista ja proteiinipitoista niin taas on kaikki ok.

Mä söin lounaaksi tonnikalasalaatin ja perunaa. Ihan koko purkillisen muuten sitä tonnikalaa, ja varmaan joku siellä ruudun takana taas kauhistelee. Päälle oliiviöljyä, suolaa ja pippuria ja namia oli.

Nyt istun koneella jo koitan vankistaa oma motivaatiotani elää terveellisesti tasapainoillein. Ollaan nyt rehellisiä, kuka terve ihminen muka motivoivuu oman terveyden säilyttämisestä tai edes edistämisestä? Mua ainakaan sellainen ei motivoi tippaakaan. Sen sijaan hyvältä näyttäminen motivoi suuresti. Tässä asiassa myönnän olevani hyvin pinnallinen.

Tässä sit pari sellaista idistä, joista voin heikkoina hetkinä ammentaa lisämotivaatiota.

1. Motivaatiovaatteet

Nettikaupat on taas pullollaan kaikkea ihanaa. Tein jokunen viikko ostoksia henkalta koossa 42. Kyseisistä vaatteista ei ois isompaa ollutkaan. Ja hitto ne oli kaikki pieniä ja palautukseen meni. Tällä hetkellä himoitsen oikeestaan sellaisia sporttisia "oloasuja". Kotiäidin ei juuri kantsi pukeutua nahkaisiin kynähameisiin tai muihin muodikkaisiin ja epäkäytännöllisiin asuihin, vaan vaatteissa on pakko pystyä peuhata lattialla, leikkipuistossa jne. Ihan salivaatteita mulla kyllä on, mutta niistä rennommat versiot ois nyt hakusessa. Esim nää alla. Ehkä joulupukki toisi...

Omasta kaapista löytyy kyllä jo valmiiksi liian pieniä vaatteita, joiden sovittaminen takaa motivaatiolatauksen. Se vaan on vähän työläämpää kun nettisurffailu :)

2. Omat ja toisten onnistumistarinat.

Tykkään ihan hirveästi lukea toisten blogeja. Mulla on ihan tietyt suosikkiblogit joissa myöskin pienten lasten äidit koittaa siinä mamma-arjen ohella päästä niistä mammakiloista. Vertaistuki on niin parasta. Suosikkiblogini on tuossa sivupalkissa, niin en linkkaa niitä tähän uudelleen.  Mulla ei harmikseni ole salikaveria, lenkkikaveria tai edes laihdutuskaveria. Mun ystäväpiirissä on niin kovin fittejä mammoja. Täällä blogimaailmassa onneks sitten sitä vertaistukea on mahdollista saada.

Eikä oo yhtään paha katsoa kuvia itsestäni vuosi Hugon syntymän jälkeenkään. Onhan näissä iso ero. Matkaa on kymmenisen kiloa, eikä se oo helppoo. Mut mä tiedän, että mulla on kaikki mahdollisuudet onnistua taas.

3. Hyvä olo

Niin se fiilis kun vyötärö ei purista ja mahaa ei tarvitse jatkuvasti vetää sisään. Ai ihanuutta. Hyvää oloa nyt ei ihan hetkessä saavutetta, mutta kun syöt yhden päivän hyvin ja nukut sen päälle, niin takuuvarmana aamulla on jo mukavampi fiilis. Se on tavoittelemisen arvoista ihan joka päivä.

Laittakaa ihanat mulle jokunen vinkki kommenttiboksiin. Ikinä ei tiedä, milloin ne on taas kaivettava esiin kun hillitön herkkuhimo iskee. Tsemppiä meille!

Tasapainoilua

Mä oon haaveiluun taipuvainen optimisti. Vaikka en saa laihduttaa näitä ikäviä mahamakkaroitani, niin koitan silti ottaa tästä tasapainoilusta kaiken irti. Tavoitteena on opetella ruokarytmiä ja terveellisiä ruokatottumuksia. Sen pitäisi olla nyt helppoa kun heinänteko, koska saan kuitenkin syödä paljon eikä nälkä nimenomaan saa tulla. Nyt kun harjoittelen näitä kaksi kuukautta, niin ensi vuonna sitten sen pitäisi sujua jo matalammillakin kaloreilla.

Samalla saan harjoitella myös liikkumaan säännöllisesti ihan puhtaasta liikunnan ilosta. Ei siksi että pitää polttaa kaloreita ja kiinteytyä ja laihtua. Nyt oikeesti voin liikkua ainoana motivaationani aito liikunnasta ja ulkoilusta nauttiminen sekä siitä seuraava hyvä olo. Moni muukin on varmaan huomannut, että liikkuminen lisää ruokahalua. No niin käy mullakin, mutta arvatkaas. Se ei haittaa, koska en nyt sitten liiku laihtuakseni.

Tää stoppi laihdutukselle hei olikin aika hyvä juttu. Pari kuukautta sinne tänne ei mun unelmaa hoikemmasta rungosta kaada mihinkään. Itse asiassa siinä vaiheessa mulla motivaatio laihduttaa menee jo katosta läpi :)

Nyt siitä viime tiistain kauhujen neuvolasta on kulunut jokunen päivä ja olen nyt syönyt runsaammin mutta silti fiksusti. Oon lisännyt leipää ja hedelmiä ja sallinut itelleni joka aterialla reippaammin hiilareita. Edellispäivän keitetyt perunatkin paistoin oikein voissa ja nautin hyvällä omalla tunnolla.

Ihan täysin en ole unohtanut herkutellakaan. Isänpäivän kunniaksi söin kinuskikakkua. Ja totanoin... söin sitä 4 palaa :) Slurps! Kuvaa en kerinnyt ottaa, ennenkuin kakku oli huvennut olemattomiin.

Enää tarttis vaan selättää tämä nihkeä flunssa ja sitten pääsis taas liikkumaan. Onneks rakkaat lapsukaiseni alkaa olemaan taas terveitä mutta mä kun sain viikonloppuna vihdoista viimein hieman lapsenhoitoapua, niin niinhän siinä kävi, että tulin vielä kipeämmäksi. Ilmeisesti elimistöni oli onnistunut lykkäämään sairastumista niin kauan kun oli pakko jaksaa hoitaa lapsia, tehdä niille ruokaa jne. Ja sit kun sai levätä, niin johan muuten olo muuttui karmeeksi. Vähän tuntuu kuumeiselta ja pää on täynnä räkää. Joka paikkaa särkee, joten liikunnat on edelleen jäissä.

Tänään kyllä olen siitä huolimatta kohta puoliin lähdössä Onnin kanssa vauvauintiin. En halua, että muksut jää mistään paitsi vaan siksi, että äiti on flunssassa. Nämä kuvat otin viikko sitten Hugon uinnissa. Onni tarkkaili tilannetta altaan reunalla suurella mielenkiinnolla.

Maanantain vuoksi tänään kävin taas puntarilla. Vaaka näytti 83,3kg. Siis täsmälleen samassa ollaan kuin 2 viikkoa sitten, vaikka sen ekan viikon mätin hulluna kaikkea jotta imetykselle ei kävisi kehnosti.

Mulla oli viime viikolla muutama päivä, kun en meinannut saada Onnia rinnalle lainkaan, mutta eipähän kyllä pulloakaan huolinut. Taisi olla muksulla maha kipeä kiinteistä, vaikka ihan varovasti perunalla aloitin. Nyt onneksi helpottaa ja ipana taas syö. Vielä kun söisi tarpeeksi, että kasvais enempi.

Täystyrmäys

Mulla on niin paha mieli, etten ole osannut kirjoittaa tänne mitään. Tuntuu siltä, että olen ollut itsekäs ja huono äiti koettaessani saada nämä mammakilot pois. En voi olla syyttämättä itseäni ja laihistani tiistaina neuvolassa otetuista Onnin mitoista. Meidän poika on kasvanut niin vähän. Yhyy!

Painoa meidän rakkaalla vauvalla on tullut 5 ja puolessa viikossa 600 grammaa, mikä kuulemma riittää, mutta onhan se siinä rajoilla. Enempi siellä oltiin huolissaan pituuskasvun taittumisesta. Onni on paljon pienempi kun Hugo samanikäisenä (-700g ja -3cm), vaikka syntyessään oli isompi. Hugo sai ekat kuukaudet korvikkeita ja Onni on ollut täysimetyksellä, mikä ehkä hieman selittää eroa, mutta olen silti ihan rikki.

Kerroin kyllä, että oon hieman koittanut saada pois painoa, kun kerran maitoa edelleen tulee ja ihan edellistä paria viikkoa lukuunottamatta poika on ollut tosi tyytyväinen ja itse lopettanut syömisen kesken vaikka maitoa ois vielä tullut. Onni vaikuttaa niin hyväntuuliselta valtaosan ajasta ja pidinkin ihan itsestään selvänä, että kyllähän vauva alkaa huutaa, jos sen on nälkä. Ilmeisesti mun dieetti on muuttanut sen maidon koostumuksen kevyemmäksi. En ollut tiennyt, että niinkin voi käydä, olin vain tarkkaillut määrää. Miten mä olinkin niin tyhmä.

Nyt meillä siis alkaa uudet rutiinit ja tän blogin sisältö varmaan hetkeksi on enempi mamma kuin laihdutus painotteinen.

Ensinnäkin koitan tästä eteenpäin aina rauhoittaa imetystilanteen niin hyvin kuin esikoisen kanssa pystyn. Onnia meinaan kiinnostaa huomattavasti enempi Hugon touhut kun tissi. Tänään kyllä heti aamulla imettäessäni Hugo ripustautui mun kaulaan takaapäin roikkumaan. Tässä kohtaa pienempi lopetti syömisen ja alkoi hymyillä Hugon kiljuessa riemuissaan. Kyllä on ihanaa olla äiti niskan nyrjähtämisvaarasta huolimatta.  Imetysrauha vaan ei oo ollenkaan mikään itsestäänselvyys meidän huushollissa.

Toinen muutos on se, että tuputan vauvalle aina lisää ja vielä toista tissiä niin kauan kun on mitään toivoa saada pieni syömään. Yleensä hän meinaan kääntää lyhyen imemisen jälkeen pään pois ja laittaa suun suppuun ilmaistakseen että riittää. Sen seurauksena nälkä tulee uudelleen kahden tunnin päästä eikä vauva välttämättä saa ollenkaan takamaitoa. Oon koittanut tarjota lisämaitoakin imetyksen jälkeen, mutta sitä ei tahdo upota ollenkaan.

Kolmantena saatiin ohje aloittaa kiinteät heti, vaikka Onni on vasta hieman reilut 4 kk. Tiistaina ja eilen mä heti tarjosin lusikan kärjellä hieman perunasosetta (seassa korvikemaitoa). Hugon kanssa kiinteiden aloituksesta tuli kauhea sotku, muttei itkua. Onnin kanssa päinvastoin. Pieni huusi yöllä onnettomana kaksi tuntia putkeen mahavaivojaan. Ehkä pidän parin päivän tauon ja testaan sitten vaikka velliä tai bataattia seuraavaksi.

Omalla kohdallani joudun sietämään näitä mammakiloja edelleen vaikka mua ahdistaakin ne ihan sikana ja mun olo on väsynyt ja veltto. Mun nyt van pitää syödä enempi. Mieluummin kuitenkin ihan terveellisesti eikä esim suklaakakkua jota meinasin jo ruveta depiksessä leipomaan. Olin ollut ihan liian optimistinen kuvitellessani että voin sekä imettää että laihduttaa samaan aikaan. Näköjään en vielä voi. Lisää vaan mättöö tänne, niin eiköhän ala taas purjeet pullistuun.

PS. Mä haudoin tätä kirjoitusta pari päivää ja nyt on jo hieman parempi olo. Mä meinaan nyt koittaa pitää sen vaakalukeman tässä 83 kilon tietämillä ens vuoden alkuun asti. Sitten vauva on jo puoli vuotta ja mä voin harkita laihiksen aloitusta uudelleen. Vuoden vaihde onkin yleensä hyvä ajankohta alkaa laihis.

Kaikki tai ei mitään

On kamalaa olla kipee. Sitä kamalampaa on ainostaan se, kun lapset on kipeinä. Viime yönä ei paljon nukuttu lapsien herätessä vuorotellen itkemään. Kaiken kukkuraksi pääsin yöllä vaihtamaan ja pesemään petivaatteitakin esikoisen voitua pahoin. Nätisti ilmaistuna. Onni onnettomuudessa on se, etten mä näin tukkoisena haista mitään.

Edelliset kaksi viikkoa olin ihan täpinöissäni hyppäämässä maanantaiaamuna vaa'alle viikkopunnitusta varten. Tänään se ei käynyt edes mielessä. Dieetistä ei sairaana tuu mitään, niin en halunnut vaa'allekaan. Nilkkojen ja vatsan turvotuksesta päätelleen siitä oiskin tullut vaan paha mieli.

Viime viikon treenit mulla jäi ihan olemattomiksi. Koska mies oli työreissussa ja on edelleen, niin en ole päässyt yksin minnekään. Sitten mä tulinkin kipeäksi. Vauvauinnissa kävin alkuviikosta sekä Onnin että Hugon ryhmässä, mutta ne puolituntiset ei varsinaista urheilua ole. Ainoaksi treenikerrakseni jäi kotona nopeasti punteilla tehty lihaskuntotreeni.

Tämän laihdutuksen suhteen taidan olla hieman kaikki tai ei mitään -ihminen. En halua laihduttaa vähän sinne päin. Toimiihan sekin monella, mutta mua ei motivoi tarpeeksi, jos viikkopunnitus on esim 100 g viikossa. Nyt ku en voi liikkua, sorrun helposti syömään väärin. Kun treenaa, niin ei edes tee mieli pilata hyvää mojoa syömällä epäterveellisesti. Kipeenä sen sijaan en jaksa ollenkaan ajatella, miten söisin mahdollisimman terveellisesti. Enkä todellakaan jaksa itse kokata ruokaa.

Tunnustan, että eilen me tilattiin ipanan kanssa meille pitsaa. Se ei ollut itseasiassa edes kovin hyvää, eikä meidän Hugolla loppujen lopuksi ollut ollenkaan ruokahaluja. Mä sitten söin sen lätyn ihan yksin. Illalla väsyneenä lasten lohduttamisesta lohdutin vielä itseäni suklaajäätelöllä.

Nyt oiskin jo korkea aika sisuuntua ja olla antamatta jonkun ärhäkän pikku-pöpön pilata mun hyvin alkanutta laihista. Toivottavasti tässä viikon kuluessa alkaa tapahtua jotain piristystä ja edistystä laihiksen suhteen.