Vinkkejä unelmien tavoitteluun

Edellisestä postauksesta vierähtikin taas melkein kuukausi. Musta tuntuu, että just nyt mulla on kymmenen rautaa tulessa. Ja siis olen lasten kanssa opintovapaalla, kuinka paljon sitä kaikkee muka voi olla? Mun "ongelma" on oikeestaan se, että mulle on hyvin tärkeää olla läsnäoleva äiti. Mä en halua istua koneella/opiskella/blogata yms silloin kun lapset on hereillä. Ne on tottuneet mun jatkuvaan huomioon ja osaavat sitä vaatiakin. Ja hyvä niin, lapset on niin kovin lyhyen aikaa pieniä.

Onhan mulla kuitenkin paljon muitakin unelmia ja tavoitteita kun vaan olla se äiti. Kaikelle sille muulle vaan ei jää kun ne pari tuntia päivässä päiväunien aikaan ja silloin sitä pitää viedä muita hommia eteenpäin. Nytkin olen ollut pois työelämästä pian puolitoista vuotta. Omasta mielestäni se ei ole mikään syy pistää itseni ja osaamiseni kehittämistä tai omien unelmieni tavoittelua tauolle. Vai mitä mieltä muut äidit olette?

Muutama viikko sitten mä osallistuin Wealth Forum 2016 seminaariin, mikä oli mulle kovempi juttu kuin osasin unelmoidakaan. En ollut Helsingissä paikan päällä, vaan seurasin tapahtumaa webinaarina kotikoneelta. Isi oli luvannut hoitaa lapsia koko päivän, mutta pitihän mun silti välillä laittaa ruokaa, pestä peppua jne. Mies joutui silti koville, koska seminaari kesti aamusta iltamyöhään. Pääosassa seminaarissa oli Robert Kiyosaki, jonka talousopin kirjoja olen lukenut useaan kertaan jo vuosien ajan. Kyseessä oli nimensä mukaisesti varallisuusaiheinen seminaari, mutta mua puhutteli tällä kertaa eniten puhujat unelmien ja intohimojen saavuttamisesta. Jos jotain kiinnostaa, niin käykää katsomassa youtubesta hakusanoilla Janet Attwood (the Passion Test) ja Bryan Maine (Goal Setting).

Seminaarin annin perusteella tein passion testin omien intohimojeni selvittämiseksi. Siinä samalla mulle selvisi yksi asia, joka on ehkä aina estänyt mua saavuttamasta tavoitettavi tässä laihdutusjutussa. Hoikkuus nimittäin ei olekaan mulle läheskään niin tärkeä tavoite kun olen kuvitellut sen olevan. Mulla on tosi monta asiaa, jota tavoittelen intohimoisesti, laihdutus on mun prioriteettilistalla jollain sijalla 27. Siis ei ihmekään, että muut asiat ajaa aina sen ohi.

Tärkeämpiä on ainakin perhe, parisuhde, kaunis koti, urakehitys, taloudellinen turva, ystävät ja verkostot sekä vapaampi elämä. Tolla viimeisellä tarkoitan, että mulla olisi varaa ja erityisesti enempi vapaa-aikaa/lomaa satsata niihin asioihin, joista tykkään.

Mä olen ihan tosissani sen jälkeen miettinyt, mitä uraltani haluan sen jälkeen kun palaan äitiysvapaalta töihin. Tykkään kyllä työstäni, mutta mun työ ei juurikaan jousta suhteessa muihin mulle tärkeisiin asioihin. Etätyöt ei ole mahdollisia, liukuman käyttömahdollisuus on melko rajallinen eikä palkattomia vapaita kannata edes kysellä. Olisi ihanaa, jos sinne salille vois mennä vaikka kesken työpäivän. Tai jos haluisin tehdä työt välillä vaikkapa kesämökkimme laiturilta niin se ei olisi ongelma. Ja jos haluisin lähteä ylimääräiselle kaupunkilomalle, niin mikäs siinä, palkatonta lomaa vaan. Mä tiedän, että sellaisiakin työpaikkoja on olemassa, mutta omani on valitettavasti fossiilien aikakaudelta eikä tällaisia moderneja työskentelymalleja tunneta.

Mutta nyt mä tiedän, mitkä asiat on elämässäni tärkeitä ja mihin mä jatkossa haluan satsata suuremman osan vapaa-aikaani. Se laihdutus tulee siinä sivussa jos on tullakseen. Aikaa mulla on edelleen kovin vähän, mutta kun teen silloin  niitä tärkeimpiä asioita jää itselle sellainen tunne, että sittenkin saa tosi paljon aikaan. Ja kun tietyt asiat etenee, niin sitten on uusien tavoitteiden asettamisen aika.

Teksti ja kuvat vähän off topic, näissä fiiliksissä mennään tällä kertaa.

Haluatko sinäkin opetella juoksemaan

Muistoni juoksuun liittyen on kammattovia. Muistan ikuisesti yläasteen liikuntatuntien nöyryyttävän 2 km juoksukokeen, johon harjoittelin kaverini kanssa täysillä ja jonka juokseminen oli silti todella haastavaa. Se oli myös tosi noloa, koska luokan pojat arvosteli vieressä. Myöhemmin olenm monesti koittanut aloittaa juoksemisen, mutta aina se on ollut keuhkoja repivää kidutusta.

Voin sanoa, etten kuvitellut vielä 30-vuotiaana ikinä innostuvani juoksemisesta. Sehän oli suorastaan vastenmielistä. Esikoisen synnyttyä jotenkin kävi kuitenkin selvästi, että äidin omaa aikaa ei noin vain olekaan, joten piti keksiä sellainen liikuntaharrastus, joka olisi tehokas ja jota voisi tehdä ihan mihin kellonaikaan tahansa. Omalla kohdallani siis yleensä ilta yhdeksän jälkeen. Juoksu tuntui kaikkein järkevimmältä, joten päätin tosissani opetella juoksemaan.

Itselleni paras apu oli kännykän applikaatio, joka laati minulle harjoitussuunnitelman juoksuun. Aluksi ohjelma kysyi, mikä on tavoitteeni ja sen jälkeen paljonko olin aiemmin juoksut. Minä halusin tavoitella 10 km juoksumatkaa ja juoksukokemusta minulla ei ollut lainkaan. Treenit oli sitten sellaisia, että monesti olisin kävellytkin nopeammin kuin ohjelma antoi mulle luvan hölkätä. Jos vahingossa juoksin kovempaa, niin heti puhelin älähti että slower! 

Pikkuhiljaa treenit kovenivat, vauhti lisääntyi ja kuntoni kasvoi. Kympin kuntoon pääsin nopeammin kuin osasin kuvitellakaan, eikä sen juokseminen tunnissa tuntunutkaan enää mahdottomalta. Laitoin jo itselleni puolimaraton-tavoitteen, kun toinen lapsemme ilmoitti tulostaan.

Nyt pikku-Onnimme on jo reilun vuoden ikäinen ja pitkästä juoksutauosta huolimatta se vanha juoksukunto löytyi suht helposti. Nyt minulla on se puolimaraton tähtäimessä. Tavoitteena on juosta se alle kahdessa tunnissa. 

Toissapäivänä ohjelmassa oli 1 h 20 minsan lenkki. Ja se meni helposti ihan reipasta tahtia. Se tunne, kun tiedät saavuttaneesi jotain, mitä pidit mahdottomana, on mahtava. Juokseminen on oikeestaan aika ihanaa sittenkin.

Eli juoksuharrastuksesta haaveileville mulla on pari vinkkiä ylitse muiden. 

1. Lataa joku applikaatio, joka tekee sulle juoksuohjelman ja seuraa vauhtiasi juostessasi

2. Lataa myös spotify tai kuuntele muuten mielimusiikkiasi lenkin ajan. Juokseminen on mukavampaa, kun et kuule omaa läähätystäsi.

3. Aseta itsellesi tavoite. Suosittelen lämpimästi ainakin Helsingissä loppukesäisin juostavaa Midnight Runia.

Seuraava puoli kiloa alaspäin

Edellisviikkoni oli jokseenkin kamalan kiireinen. Sain kyllä paljon kaikkea aikaiseksi, mutta laihdutusrintamalla kalorien laskentaan ei enää jäänyt paukkuja. Olin jo vaipumassa ihan epätoivoon kun ajattelin taas turvonneeni. Mutta tänään uskaltauduin kaikesta huolimatta vaa'alle. Ja se tavoittelemani puoli kiloa viikossa olikin lähtenyt. Jee!!!

Viime viikolla olen juossut ihan virallisilla asioilla, niin kuin pankissa ja asuntokaupoilla. Voin sanoa että stressasin kamalasti ja se mun kohdalla johtaa yleensä lohtusyömiseen. Olen tehnyt sijoituksia, jotka on vaatineet tuntitolkulla parehtymistä. Olen koittanut marittaa työhuonettani. Olen tavannut ystäviä ja käynyt kaupungilla lounaalla (valitsin salaattia). Ja tietysti olen passannut lapsia niinkuin tavallista ja äidin aika on ollut todella kortilla. Voin sanoa, etten murehtinut yhtään päivittäisistä kaloreista tai annoskoista, mutta en nyt pahemmin sortunutkaan mihinkään lihottavaan.

Mulle taitaa sopia tämä kiireisenä pysyminen. Vaikkei viikko syömisten suhteen mennyt ihan niinkuin suunnittelin, niin kuitenkin olen kaikella hosumisella onnistunut kuluttamaan sen verran paljon, että viikko pudotus oli nyt 600g.

Joku viisas ihminen on joskus kirjoittanut, että ihminen on onnellinen kun hän työskentelee kohti tavoitteitaan. Voin sanoa, että mun kohdalla ainakin tämä pitää ihan täysin paikkansa. Mun unelmien kärjessä on just onnellinen perhe-elämä, kaunis koti, vaurastuminen ja tällä hetkellä laihtuminen. Unelmia pitää olla erilaisia, jotta aina tilanteen mukaan pystyt satsaamaan johonkin niistä. Viime viikolla mun jokainen unelma taisi nytkähtää lähemmäs toteutumista. Olen todella tyytyväinen ja jatkan hyvällä mielin samalla polulla.

Miten te muut kiireiset kotiäidit huolehditte itsestänne arjen pyörittämisen ja kaikkien muiden tavoitteiden keskellä?

Näin laihdutaan - mokista huolimatta

Olen nyt laskeskellut kaloreita ja siis ottanut tän laihdutuksen ihan tosissani viime torstaista alkaen. 8 päivää on kulunut ja paino tippunut upeasti 1,8 kg. Painoin aamulla 75,7 kiloa. Hei mähän olen normaalipainossa ihan kohta!!!

Oli toi 1,8 kiloa sitten nestettä tai läskiä, se on mulle aivan sama. Olo on heti kevyempi, vatsa litteämpi, ja housut tuntuu hieman väljemmiltä. Mä tunnen joka solullani voivani paremmin ja mieli on pirteämpi. Tämä oli vasta alku ja kymmenisen kiloa on silti tavoitteeseen, mutta tämän viikon onnistuminen tsemppaa mua vielä tosi pitkälle.

Jos sinäkin haluat päästä hyvään alkuun pienillä muutoksilla ja silti elämästä nauttien, niin ota tästä vinkit talteen. Sinun ei tarvitse muuttaa kaikkia ruokatottumuksiasi kerralla. Sinun ei tarvitse kieltäytyä juhlista. Taikka vielä pahempaa mennä juhliin eväspurkkien kanssa. Ei edes haittaa, vaikka viikkoosi sattuisi harmittava ruokarepsahdus. Älä myöskään lähde treenaamaan verenmaku suussa. Jos et saa järjestymään aikaa liikunnalle vaan vietät sen mieluummin kotona vaikkapa lasten kanssa, niin älä silti luovuta. Jos minä pääsin urakassani alkuun, niin kyllä pääset sinäkin.

Oma viikkoni ei mennyt täysin nappiin, mutta se sujui suht helposti enkä yhtään epäile, ettenkö jaksaisi jatkaa samoilla menetelmillä vaikkapa tämän vuoden loppuun saakka. Olen ollut superdieetillä muutaman kerran ja voin sanoa, että niin rankka dieetti alkaa kyllä tökkiä jo ekan viikon jälkeen. Onneksi siis tuloksia voi saada aikaa hieman sallivammallakin tyylillä.

Oma viikkoni meni syömisten osalta näin:

Viikon aikana olen repsahtanut kertaalleen tosi pahasti. Silloin meni se 2000 kaloria kerralla ja koko päivän kalorisaalis ylitti merkittävästi kulutukseni. Seuraavana päivänä olo oli ällöttävä ja söin paljon normaalia kevyemmin. Menihän siinä muutama dieettipäivä tavallaan hukkaan. En kuitenkaan luovuttanut, vaan jatkoin dieettia ja hyvinhän tässä kävi. 

Olin aiemmin myöskin kosteissa juhlissa ja alkoholia tuli otettua ihan reippaasti. Hah, ja alkoholi muka pilaa dieetin. Oli kyse sitten herkuista tai alkoholista, niin mikään totaalikieltäytyminen ei musta ole mitenkään suositeltavaa. Siis ota sinäkin jos mielesi tekee. Jätä sitten jotain muuta syömättä sen hyvästä. 

Ruoaksi olen syönyt mm. kotitekoisia hampurilaisia ja pitsaa. Pääosin olen kyllä syönyt kevyesti esim lihakeittoa ja kaalilaatikkoa, mutta tärkeintä mielestäni on se, etten ole tehnyt omista ruoistani minkäänlaista numeroa, vaan syönyt ihan samaa ruokaa kuin muukin perhe. Olen satsannut siihen, että joka aterialla syön paljon salaattia. Jokaisella aterialla syön hieman hyvää rasvaa ja jotain proteeinia. Tarkistan aina, että syön tarpeeksi hiilihydraatteja joka päivä. Energiansaannistani suunnilleen 40 prosenttia tulee hiilareista. Olen huomannut, että mun keho ei vaan toimi hiilareita rajoittamalla, silloin mieliteot on ihan äärimmillään enkä kykene vastustamaan kiusausta. Oikeesti mun ekan viikon onnistumisen takana on kolme ihan perusjuttua: lautasmalli, kaikkea kohtuudella ja ruokarytmi.

Siitä liikunnasta vielä. Se ei ole mitenkään pakollista, mutta kyllä se mukavasti kasvattaa päivän kalorikulutusta, jolloin kalorit on tosi paljon helpompi jättää vajaalle. Itse käyn juoksemassa iltaisin pimeällä kun lapset on jo menneet nukkumaan. Siis välillä oikeesti vasta kymmenen aikoihin illalla. Lenkit on 20-60 minsaa pitkiä ja tahti sellainen helpohko. Jokainen tietää itse, mikä vauhti on itselle sopiva. Sellainen, ettei päästä itseään liian helpolla, mutta jolla kuitenkin jaksaa. 

Toiset meistä tykkää ehdottomista ohjeista, toiset tällaisesta rennommasta tyylistä. Mun painonpudotus saattaa olla hidasta, mutta ainakaan en koe luopuvani yhtään mistään. Paitsi tietysti ylipainosta! Meneekö teidän mielestä metsään vai oletteko samoilla linjoilla? Olisi ihana kuulla muiden vauvakiloja pudottavien mammojen kokemuksista.

Ahmatin tunnustus

Tiedättekö kun sanotaan että laihduttaminen on helppoa mutta painonhallinta ei? Mua niin ärsyttää, miten niin laihdutus on muka helppoa? Voin sanoa olleeni jos jonkinlaisella laihdutuskuurilla vähän väliä, enkä ole silti ikinä ollut hoikka. Siis aina silloin tällöin on pudonnut muutama kilo, mutta en koskaan ole saavuttanut sellaista elopainoa, johon voisin ihan rehellisesti sanoa olleeni tyytyväinen. En ikinä, vaikka olen yrittänyt vaikka mitä.

Kun se laihduttamisen kerran pitäisi niin kovin helppoa olla, ja multa se ei onnistu millään, niin mun on myönnettävä, että teen jotain väärin.

Syy ei ole siinä, etten liikkuisi tarpeeksi. Sen tiedän, koska aktiivisuusrannekkeeni näyttää jatkuvasti askeleita kertyneen pitkälle yli 10 000 askelta päivässä, joskus yli 20 000 askelta päivässä. Sitä paitsi liikunnan osuus laihdutuksesta on muutenkin pieni ja tiedän vallan mainiosti, että ilman liikuntaakin pystyy laihtumaan.

Ruokavaliokin mulla on pääosin kunnossa. Syön käytännössä aamiaisen, lounaan, satunnaisen välipalan ja päivällisen lähes aina juuri niinkuin pitää. Syön kasviksia, marjoja, hedelmiä, hyviä rasvoja, hitaita hiilareita ja paljon proteiinia. Annoskokoni on suuria, mutta kalorimäärät silti ihan maltillisia. Sellaisia, joilla kyllä pitäisi laihtua. Iltapala on se, mikä mulla menee metsään. Kolmena päivänä neljästä ehkä sekin menee nappiin tai en koe tarvitsevani illalla mitään evästä. Neljäntenä päivänä sitten repsahdan.

Harmi, että mun repsahdukset ei rajoitu muutaman keksiin, litraan jäätelöä tai karkkipussiin. Siihen kuuluu noita kaikkia ja vielä vähän päälle. Olen ihan tosissaan alkanut ajatella, että mulla on joku ahmimisongelma. Syön meinaan niin paljon, että yhdessä illassa saan nollattua edeltäneinä päivinä saavutetun kalorivajeen ja siksi mun painoni on vuosikaudet pysynyt suunnilleen samoissa lukemissa.

Aina yksin
Iltaisin, eli silloin kun muut nukkuu
Stressaantuneena tai ahdistuneena

Nämä on ne avaintekijät, jotka laukaisee sen ahmimisen. Jos mä saan nämä kuriin, niin ongelma ratkaistu, eikös? Mun on ainakin mentävä aiemmin nukkumaan, vaikka se sitten onkin mun ainoo vapaa hetki lastenhoidosta. Ja toisekseen mun pitää puuttua niihin asioihin, jotka stressaa. Mutta siitä saan varmaan ihan oman postauksen aikaiseksi. Viimeinen oljenkorsi olisi sitten varmaan mennä terapiaan ja hypnotisoijalle, mutta ihan vielä en ole valmis niin radikaaliin liikkeeseen.

Tämä aihe lähti siis siitä, että eilen taas repsahdin illalla pahemman kerran. Muutamassa tunnissa meni sellaiset 2000 kaloria suunnilleen. Pakkasesta löysin vaikka mitä herkkua, mitä oli juhlista jäänyt yli. En halunnut postata kuvia, joissa makaan sohvalla toisessa kädessä kaukosäädin ja toisessa korvapuusti. Eikä sitä paitsi kamera ois enää mihinkään käteen mahtunut. Joten kuvitus on meidän Onnimonnin 1-vuotissyntymäpäiviltä.

Before kuvia

Jos tykkäät seurata blogiani ja lähteä mukaan laihdutusmatkalle, niin suosittelen lämpimästi tekemään itsellesi palveluksen ja ottamaan itsestäsi vähäpukeiset valokuvat edestä, takaa ja sivusta.

Saatat ihmetellä, miksi ihmeessä haluisit tehdä jotain sellaista. Varsinkaan kun meillä laihduttajilla ne kuvat ei yleensä saa meitä hykertelmään tyytyväisyydestä. Minähän kerron. Tässä siis mun perusteluni, miksi nämä kuvat kannattaa. Ja ne kehtaa jopa julkaista kaikkien näkyviin netissä.

1) Voit tulostaa kuvat jääkaapin oveen tai johonkin mistä sen itse näet aina silloin kun tekee mieli poiketa terveellisestä ruokavaliosta.

2) Voit ottaa uudet kuvat myöhemmin, kun olet päässyt urakassasi alkuun. Mikään ei motivoi jatkamaan paremmin kun vertailevat kuvat, jotka todistaa että olet laihtunut.

3) Kun syöt järkevästi ja harrastat liikuntaa, kehosi kiinteytyy, vaikka vaaka näyttäisi mitä. Voit todeta kehityksen valokuvista. Mittanauha toimii samalla tavalla, mutta mielestäni kuvat kertoo enempi kun mittanauha.

4) Kuvat myös motivoi lähtemään salille tai jumppailemaan kotona oma kehonpaino vastuksina. Näkyykö kuvassa roikkuva takapuoli? Ei hätää. Laita youtubesta suosikkibiisi soimaan ja sitten vaan askelkyykkyjä tekemään. Päivän treeni on nopeasti tehty, mutta kimmokkeeksi saatat tarvita viimeisimmän takapuolikuvan.

5) Näyttääpä kuva ihan minkälaiselta tahansa, niin suhtaudu siihen niin, että tuossa kuvassa olit viimeistä kertaa sen näköinen. Tästä eteenpäin kehosi tiivistyy ja pikkuhiljaa alat olla ylpeä siitä. Niin tekeen minäkin. Tämä teksti on kuvitettu omilla bikinikuvillani, jotka on pääosin otettu tänään. Olen iloinen edistyksestäni tähän saakka ja vannon, että ensi kerralla kun laitan vastaavat kuvat nettiin olen kiristynyt hieman lisää.

6) Kun olet päässyt vauhtiin, siirrä alussa otetut kuvat jonnekin piiloon ja muistele niitä korkeintaan varoittavana esimerkkinä. Laita uudempi kuva jääkaapin oveen. Lupaan että siitä eteenpäin ajattelet positiivisemmin omasta laihtuneesta kehostasi.

Tuo yksi vanha vertailukuva on otettu melkein vuosi sitten. Olen koittanut silloin tällöin syödä terveellisesti mutta toisaalta grilliruoat ja herkutkin on maistuneet. Olen treenaillut ehkä muutaman kerran kuussa kotona ja sen lisäksi käynyt iltaisin juoksemassa. Painosta on kadonnut kuusi kiloa. Vaikka vaatteet mulla on ihan samat, niin nämä kuvat kuitenkin kertoo, että olen kiinteytynyt. Olen kovin ylpeä kehostani tiikerinjuovineen ja muhkuroineen. Lisää kuvia on luvassa, kunhan tässä syksy ja mun projektini etenee. Pysyttehän mukana.

Laihdutustarinat jatkuu

Pyydän nöyrästi anteeksi blogini hiljaisuutta viime aikoina. Mulla ei ole paukut riittäneet pikkuvauva-arjen pyörittämisen lisäksi laihduttamiseen taikka siitä bloggaamiseen. Ei mulla tässä ole juurikaan tapahtunut edistystä painonpudotusrintamalla, niin mitäs mä olisin siitä postannutkaan. Mutta nyt p***ele siihen tulee muutos!

Tilanteeni muuttumassa niin, että töihin paluu lähestyy ja olen jo hakenut meidän Onni-monnille päivähoitopaikkaa. Töihin menen tammikuussa. Edellisen raskauteni jälkeen sain kaikki 30 vauvakiloa tiputettua ennen töihin paluuta. Pian töihin paluun jälkeen työkaverit saivat kuitenkin todistaa kun aloin taas paisumaan silmissä. Mammalomalle jäi satakiloinen nainen trikoomekossaan ja neuletakissa, joka yhden työkaverini mukaan näytti lähinnä bolerolta. Ei se haitannut, koska en missään nimessä ajatellut jäädä sen kokoiseksi, mutta nyt on pakko myöntää, ettei nää kilot enää toisella kerralla niin helposti lähdekään.

Tänään aamulla vaaka näytti 77,3 kiloa. Siis blogitauon aikana on menty kuusi kiloa oikeaan suuntaan. Ennen raskautta painoni oli 72,0 ja oma ihannepainoni voisi olla 66 kg. Tuo 72 kiloa pitäisi saavuttaa tän vuoden loppuun mennessä ja ihannepaino toivottavasti ennen ensi kesän bikinikelejä.

Tottakai mä tahtoisin laihtua sen pari kiloa viikossa, mutta a) en jaksa mitään kovin alhaisilla kaloreilla tai vähillä hiilareilla ja b) en kerkiä urheilla montaa tuntia päivässä pienten lasten kanssa. Joten mun tavoitteeni on puoli kiloa viikossa. Jos en siihen pääse, niin mieheni saa ilmoittaa minut sinusta on tullut pullukka-ohjelmaan. Ohjelman Jennilla kun on ohjeet millä pullukoista tehdään solakoita seitsemässä viikossa.

Liikun nyt lasten kanssa aika paljon päivittäin ja useimpina iltoina muksujen mentyä nukkumaan käyn juoksemassa. Ruoan suhteen panostan ruokarytmiin ja terveellisiin valintoihin ja koitan huolehtia että aterialla on aina myös salaattia tarjolla.

Näillä mennään. Toivottavasti löydätte jälleen tauon jälkeen blogini ja ryhdytte lukijoikseni. Kimpassa tämä vaan on niin paljon hauskempaa.