torstai 2. heinäkuuta 2015

Viikko synnytyksestä -10 kg

Eilen tuli täyteen tasan viikko meidän vauvan syntymästä. Kotona ollaan opeteltu tätä uutta arkeakin jo hyvän aikaa. Hienosti menee. Vauvan hoito sujuu ihan itsekseen ja häntä saa ihan herätellä syömään. Esikoinen suhtautuu tulokkaaseen edelleen tosi hyvin, eikä ihme kun vauva nukkuu melkein koko ajan. Hugolla vauhtia riittää vanhaan malliin, joten mamma ei pääse aivan laiskistumaan.

Eilen aamuna tein sen, mitä oon pelännyt aika lailla. Nimittäin astuin vaa'alle. Viimeisin punnitus ennen vauvan syntymää näytti hirvittävät 102 kg. Eilen aamupaino oli 91,2 kg. Eli siis reilu 10 kg. Tänään kävin uudelleen. Nyt lukema 90,2 kg. Aika hyvin viikossa,ja vielä paremmin päivässä? Mä luulisin, että muutama kilo vielä saattaa lähteä tässä ihan lähiaikoina ja ihan itsekseen. Ensinnäkin siksi, että mä hikoilen ihan älyttömästi koko ajan ja sormista huomaa, että olen edelleen melko turvoksissa. Nestettä kehossa siis on vielä paljon. Ne kun lähtee ja luku alkaa kasilla, niin heti tuntuu henkisesti paremmalta. Hyvä alku luo uskoa, että näistä 30 mammakilosta on ihan mahdollista päästä vauvan 1-vuotissynttäreihin mennessä eroon. Onhan se sitäpaitsi onnistunut aiemminkin :)

Imetys sujuu tosi hyvin ja maitoa tulee tosi reilusti mielestäni. Onneksi. Mä uskon että sillä on tosi iso merkitys näiden kilojen karistamisessa. En siis vielä ole yhtään keventänyt syömistä koska mä haluun varmistaa, ettei imetyksen kanssa tule ongelmia. Eikä näköjään toistaiseksi ole ollenkaan tarvettakaan.



Massu viikko synnytyksestä. Jostain luin lohdutuksena, että kohtu tosiaan voi olla vielä jalkapallon kokoinen viikko synnytyksen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti