Ahmatin tunnustus

Tiedättekö kun sanotaan että laihduttaminen on helppoa mutta painonhallinta ei? Mua niin ärsyttää, miten niin laihdutus on muka helppoa? Voin sanoa olleeni jos jonkinlaisella laihdutuskuurilla vähän väliä, enkä ole silti ikinä ollut hoikka. Siis aina silloin tällöin on pudonnut muutama kilo, mutta en koskaan ole saavuttanut sellaista elopainoa, johon voisin ihan rehellisesti sanoa olleeni tyytyväinen. En ikinä, vaikka olen yrittänyt vaikka mitä.

Kun se laihduttamisen kerran pitäisi niin kovin helppoa olla, ja multa se ei onnistu millään, niin mun on myönnettävä, että teen jotain väärin.

Syy ei ole siinä, etten liikkuisi tarpeeksi. Sen tiedän, koska aktiivisuusrannekkeeni näyttää jatkuvasti askeleita kertyneen pitkälle yli 10 000 askelta päivässä, joskus yli 20 000 askelta päivässä. Sitä paitsi liikunnan osuus laihdutuksesta on muutenkin pieni ja tiedän vallan mainiosti, että ilman liikuntaakin pystyy laihtumaan.

Ruokavaliokin mulla on pääosin kunnossa. Syön käytännössä aamiaisen, lounaan, satunnaisen välipalan ja päivällisen lähes aina juuri niinkuin pitää. Syön kasviksia, marjoja, hedelmiä, hyviä rasvoja, hitaita hiilareita ja paljon proteiinia. Annoskokoni on suuria, mutta kalorimäärät silti ihan maltillisia. Sellaisia, joilla kyllä pitäisi laihtua. Iltapala on se, mikä mulla menee metsään. Kolmena päivänä neljästä ehkä sekin menee nappiin tai en koe tarvitsevani illalla mitään evästä. Neljäntenä päivänä sitten repsahdan.

Harmi, että mun repsahdukset ei rajoitu muutaman keksiin, litraan jäätelöä tai karkkipussiin. Siihen kuuluu noita kaikkia ja vielä vähän päälle. Olen ihan tosissaan alkanut ajatella, että mulla on joku ahmimisongelma. Syön meinaan niin paljon, että yhdessä illassa saan nollattua edeltäneinä päivinä saavutetun kalorivajeen ja siksi mun painoni on vuosikaudet pysynyt suunnilleen samoissa lukemissa.

Aina yksin
Iltaisin, eli silloin kun muut nukkuu
Stressaantuneena tai ahdistuneena

Nämä on ne avaintekijät, jotka laukaisee sen ahmimisen. Jos mä saan nämä kuriin, niin ongelma ratkaistu, eikös? Mun on ainakin mentävä aiemmin nukkumaan, vaikka se sitten onkin mun ainoo vapaa hetki lastenhoidosta. Ja toisekseen mun pitää puuttua niihin asioihin, jotka stressaa. Mutta siitä saan varmaan ihan oman postauksen aikaiseksi. Viimeinen oljenkorsi olisi sitten varmaan mennä terapiaan ja hypnotisoijalle, mutta ihan vielä en ole valmis niin radikaaliin liikkeeseen.

Tämä aihe lähti siis siitä, että eilen taas repsahdin illalla pahemman kerran. Muutamassa tunnissa meni sellaiset 2000 kaloria suunnilleen. Pakkasesta löysin vaikka mitä herkkua, mitä oli juhlista jäänyt yli. En halunnut postata kuvia, joissa makaan sohvalla toisessa kädessä kaukosäädin ja toisessa korvapuusti. Eikä sitä paitsi kamera ois enää mihinkään käteen mahtunut. Joten kuvitus on meidän Onnimonnin 1-vuotissyntymäpäiviltä.