On kamalaa olla kipee. Sitä kamalampaa on ainostaan se, kun lapset on kipeinä. Viime yönä ei paljon nukuttu lapsien herätessä vuorotellen itkemään. Kaiken kukkuraksi pääsin yöllä vaihtamaan ja pesemään petivaatteitakin esikoisen voitua pahoin. Nätisti ilmaistuna. Onni onnettomuudessa on se, etten mä näin tukkoisena haista mitään.
Edelliset kaksi viikkoa olin ihan täpinöissäni hyppäämässä maanantaiaamuna vaa'alle viikkopunnitusta varten. Tänään se ei käynyt edes mielessä. Dieetistä ei sairaana tuu mitään, niin en halunnut vaa'allekaan. Nilkkojen ja vatsan turvotuksesta päätelleen siitä oiskin tullut vaan paha mieli.
Viime viikon treenit mulla jäi ihan olemattomiksi. Koska mies oli työreissussa ja on edelleen, niin en ole päässyt yksin minnekään. Sitten mä tulinkin kipeäksi. Vauvauinnissa kävin alkuviikosta sekä Onnin että Hugon ryhmässä, mutta ne puolituntiset ei varsinaista urheilua ole. Ainoaksi treenikerrakseni jäi kotona nopeasti punteilla tehty lihaskuntotreeni.
Tämän laihdutuksen suhteen taidan olla hieman kaikki tai ei mitään -ihminen. En halua laihduttaa vähän sinne päin. Toimiihan sekin monella, mutta mua ei motivoi tarpeeksi, jos viikkopunnitus on esim 100 g viikossa. Nyt ku en voi liikkua, sorrun helposti syömään väärin. Kun treenaa, niin ei edes tee mieli pilata hyvää mojoa syömällä epäterveellisesti. Kipeenä sen sijaan en jaksa ollenkaan ajatella, miten söisin mahdollisimman terveellisesti. Enkä todellakaan jaksa itse kokata ruokaa.
Tunnustan, että eilen me tilattiin ipanan kanssa meille pitsaa. Se ei ollut itseasiassa edes kovin hyvää, eikä meidän Hugolla loppujen lopuksi ollut ollenkaan ruokahaluja. Mä sitten söin sen lätyn ihan yksin. Illalla väsyneenä lasten lohduttamisesta lohdutin vielä itseäni suklaajäätelöllä.
Nyt oiskin jo korkea aika sisuuntua ja olla antamatta jonkun ärhäkän pikku-pöpön pilata mun hyvin alkanutta laihista. Toivottavasti tässä viikon kuluessa alkaa tapahtua jotain piristystä ja edistystä laihiksen suhteen.
Viime viikon treenit mulla jäi ihan olemattomiksi. Koska mies oli työreissussa ja on edelleen, niin en ole päässyt yksin minnekään. Sitten mä tulinkin kipeäksi. Vauvauinnissa kävin alkuviikosta sekä Onnin että Hugon ryhmässä, mutta ne puolituntiset ei varsinaista urheilua ole. Ainoaksi treenikerrakseni jäi kotona nopeasti punteilla tehty lihaskuntotreeni.
Tämän laihdutuksen suhteen taidan olla hieman kaikki tai ei mitään -ihminen. En halua laihduttaa vähän sinne päin. Toimiihan sekin monella, mutta mua ei motivoi tarpeeksi, jos viikkopunnitus on esim 100 g viikossa. Nyt ku en voi liikkua, sorrun helposti syömään väärin. Kun treenaa, niin ei edes tee mieli pilata hyvää mojoa syömällä epäterveellisesti. Kipeenä sen sijaan en jaksa ollenkaan ajatella, miten söisin mahdollisimman terveellisesti. Enkä todellakaan jaksa itse kokata ruokaa.
Tunnustan, että eilen me tilattiin ipanan kanssa meille pitsaa. Se ei ollut itseasiassa edes kovin hyvää, eikä meidän Hugolla loppujen lopuksi ollut ollenkaan ruokahaluja. Mä sitten söin sen lätyn ihan yksin. Illalla väsyneenä lasten lohduttamisesta lohdutin vielä itseäni suklaajäätelöllä.
Nyt oiskin jo korkea aika sisuuntua ja olla antamatta jonkun ärhäkän pikku-pöpön pilata mun hyvin alkanutta laihista. Toivottavasti tässä viikon kuluessa alkaa tapahtua jotain piristystä ja edistystä laihiksen suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti